This is a free Purot.net wiki
  • View:

Jasminin uutinen

Lentokone teki hätälaskun

Maanantai iltana American Airlines yhtiön lentokone joutui tekemään hätälaskun riehuneen matkustajan takia. Lentokone oli matkalla New Yorkista San Franciscoon. Miespuolinen nuori matkustaja oli päihtynyt ja käyttäytyi epäasianmukaisesti. Häntä yrittivät rauhoitella niin lentoemännät kuin osa matkustajistakin. Lopulta mies kuitenkin hermostui enemmän ja yritti avata raivoissaan lentokoneen ulko- ovea. Kapteenin saatua tiedon, päättivät he laskeutua läheiselle Dallasin lentokentälle. Lentokoneen laskeuduttua onnistuneesti miesmatkustajaa olivat vastassa poliisit jotka veivät hänet mukaansa lisätutkimuksiin.

Lentokone pääsi jatkamaan matkaansa tunnin myöhemmin.

Idan tarina Jasminin uutisesta

Olin työmatkalla menossa San Franciscoon kalani ja miesystäväni kanssa. Olin todella innoissani lennosta, sillä se oli ensimmäinen matkamme yhdessä. Lentokentällä ei ollut paljoa ihmisiä, joten pääsimme nopeasti koneeseen. Lentokone oli melko täynnä, mutta ihmiset olivat hiljaisia eikä syntynyt suurempaa hälinää. Koneen ollessa ilmassa, olimme juuri saaneet ruokamme ja alkamassa syömään, kun vieressäni istunut mies alkoi viskoa ruokaansa muita matkustajia päin. Se oli kamalaa, en tiennyt mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa, mies vaikutti olevan niin humalassa. Minua pelotti. Lentoemännät tulivat hakemaan mieheltä ruoat ja juomat pois. Miehen rauhoituttua hän tilasi lisää alkoholijuomia ja joi ne. Katselimme mieheni kanssa hänen toimintaansa ja ajattelimme jo, että vaihtaisimme paikkoja. Emme kuitenkaan vaihtaneet, ajattelimme että ehkä siitä. Lennettyämme muutama kymmenen minuuttia, mieheni oli juuri aikeissa sanoa jotain kun mies vieressäni irroittautui turvavyöstä ja lähti vessaan. Hän ei viipynyt kauaa, mutta tuli ulos alasti ja lähti juoksemaan ympäri konetta. Lentoemännät ja muutama muu matkustaja yrittivät saada häntä rauhoittumaan, mutta rauhoittumisen sijaan hän otti laskuvarjon ja yritti avata koneen ulko-ovea, kunnes hänet saatiin sidottua istuimeen. Kapteeni ilmoitti että teemme hätälaskun Dallasiin riehuvan matkustajan takia. Eihän se meitä haitannut, ei meillä ollut mihinkään kiire ja oli mukava nähdä uusia paikkoja. Kävimme syömässä Dallasin lentokentällä ja sitten jo jatkettiin matkaa. Olimme oikeastaan kiitollisia riehuvalle miehelle, koska jouduimme tekemään hätälaskun ja pääsimme vähän näkemään Dallasia. Kuitenkin lentoyhtiöiden tai koneiden kapteenien pitäisi katsoa vähän tarkemmin ketä kyytiin ottaa. Loppu matka sujui hyvin ja viereinen penkki jäi tyhjäksi. Emme ikinä saaneet tietää mitä miehelle tapahtui, vaikka se ei niin kauheasti kiinnostakkaan.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Hienoa!
mervikuismanen   (05.09.2014 13:37)